Eri medioissa on viime aikoina käsitelty paljon urheilumaailmaa ja sen vallitsevia rakenteita, monesti melko negatiivisessa sävyssä. Onko nuorten jääkiekko liian kallista? Pitääkö naisurheilijoiden näyttää viehättäviltä? Miksi on kuuluttava johonkin isoon organisaatioon tai kilpajoukkueeseen harrastaakseen liikuntaa? Miksi ei yhteiskunta tue enemmän, eihän ihminen voi harrastaa mitään kun ei edes huispauskenttää rakenneta!
Tarjoan tässä kirjoituksessa näkökulman erään marginaalisemman urheilulajin piiriin. Paljon on mahdollista saada vähällä, kunhan vain on innostunut joukko ihmisiä joita kiinnostaa liikkua, kehittyä ja pitää hauskaa yhdessä. Harrastusten kovaa hintaa tuskailevien otsikoiden perään ilmestyy lehtien keskustelupalstoilla vääjäämättä kommentti “Turhaan valitatte jostain jääkiekosta, moottoriurheilu se vasta kallista onkin!”
Tämä mielestäni summaa yleensä asiasta käytävän keskustelun tason hyvin, suuren yleisön mielessä on menneisyyteen jämähtänyt kuva siitä mitä urheilun tulee olla, ja millä hinnalla pitää saada mitäkin. Koko maailma muuttuu informaatioteknologian ja muun kehityksen myötä, ja tapa harrastaa liikuntaa siinä samalla. Kevennykseksi tarkoitettu huispausesimerkkikin on hieman ontuva, sillä on olemassa ihan oikeita huispauksen pelaajia, tuntuipa se jonkun mielestä miten naurettavalta tahansa – lähimpänä Vaasan Kentaurit. Huispaajilla on varmasti mukavampaa kuin heille naurajilla.
* * *
Kuopiossa on pelattu roller derbyä keväästä 2012 lähtien. Kourallinen asiasta kiinnostuneita tienraivaajia perustivat yhdistyksen ja hankkivat tarpeelliset tiedot ja taidot. Syksyllä haettiinkin jo lisää pelaajia joukkueen kasvattamiseksi. Toiminta on kasvanut hitaasti mutta varmasti, vuonna 2014 pelattiin jo ykkösdivarissa. Nyt 2015 tosin päätettiin jäädä pois divarista ja keskittyä toistaiseksi maltillisempaan joukkueen kehittämiseen, mutta eihän näitä voi tietää jos ei kokeile. Tällä hetkellä seurassa on noin 20 jäsentä.
Keskivertopelaajalle harrastus maksaa seurassamme ehkä 800 euroa vuodessa. Tästä 240€ menee jäsenmaksuihin, joilla katetaan lähinnä salivuokrat kaupungille. Treenivuoroja on 2-3 viikossa ympäri vuoden, sekä peli tai muu tapahtuma kotisalissa parin kuukauden välein. Varusteiden ylläpitoon uppoaa satasesta muutamaan, rullat, laakerit ja suojat kun tuppaavat kulumaan käytössä. Suurimman riskiryhmän lajin kattavaan kilpaurheiluvakuutukseen menee toiset pari sataa.
Lisäksi voidaan laskea 50 – 100 euroa per pelireissu tai harjoitusleiri. Tämä osuus riippuu ihan pelaajan omasta kalenterista, luovuudesta matkan suunnittelun kanssa, sekä lompakon syvyydestä. Muiden seurojen järjestämiä avoimia tapahtumia riittää lähes joka viikonlopulle, jos oman joukkueen aikataulu vaikuttaa liian leppoisalta. Useimmille urheilusta kiinnostuneille tämä kaikki lienee aivan tarpeeksi sisältöä, ja erittäin kilpailukykyiseen hintaan verrattuna moniin vaihtoehtoihin.
* * *
Aluksi jokaisessa lajiin liittyvässä lehtijutussa kyseltiin punk rock -asenteen, nokkelien pelaajanimien ja näyttävien peliasujen perään. Nykyisin tilanne on normalisoitunut aika hyvin. Eikä ihme, sillä treeneissä näkyy lähinnä kuluneita T-paitoja sekä geneerisiä urheiluhousuja, asukokonaisuus jonka kuka tahansa pukisi päälleen mihin tahansa hikitreeniin.
Allekirjoitan kyllä punkiin yhdistettävän tee-se-itse -mentaliteetin, mutta lähestyisin asiaa erityisesti siltä suunnalta, että kun roller derbyn parissa halutaan saavuttaa jotakin, se tehdään itse, ja ennenkuin innostus laantuu, eikä jäädä odottamaan mallia tai hyväksyntää ulkoa päin. Harrastajat perustavat roller derbyn ympärille jatkuvasti uusia yrityksiä jotka valmistavat aiempaa laadukkaampia varusteita – from the skaters, for the skaters.
Erityisesti me suomalaiset voimme olla ylpeitä, meillä oli ensimmäisenä maailmassa kansallinen mestaruussarja, sekä ensimmäisessä World Cupissaan 2011 naisten maajoukkue taisteli hienosti viidennelle sijalle edellään ainoastaan lajin perinteiset englanninkielisen kulttuuripiirin mahtimaat. Laitoimmepa myös Pohjois-Suomen seurojen kesken pystyyn oman sarjan, Pohjola Cupin, ennen kuin osa samoista joukkueista lähti pelaamaan myös ykkösdivaria.
Sama pätee tietysti pienemmässäkin mittakaavassa. Tämä laji houkuttelee syystä tai toisesta paljon ihmisiä joilla ei ole minkäänlaista urheilutaustaa. Jokaisella on kuitenkin aina joitakin taitoja ja mielenkiinnon kohteita, joita he voivat harjoittaa ryhmän eduksi samalla kun urheilulliset kyvyt kehittyvät. Näin jokainen pääsee heti täysillä mukaan porukkaan. Nettisivut ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa tarvitsevat päivittäjänsä. Jotkut jopa nauttivat hallinnollisista tehtävistä. Joukkuekavereiden tsemppaaminen ja hengen nostatus on yhtä tärkeää kuin harjoitusten käytännön toteutus.
* * *
Moni muukin laji, joita voisi kuvailla vaikkapa sanoilla “underground” tai “extreme”, toimii samalla periaatteella. Kourallinen uteliaita ja kokeilunhaluisia ihmisiä joita homma kiinnostaa laittavat rullat pyörimään, ja tuunaavat oman harrastuksensa juuri oikean näköiseksi ja makuiseksi. Mikään ei sanele että näin olisi pakko olla vain “nuorten ihmisten trendilajien” parissa.
Samoja vahvuuksia hyödyntäen voisi perustaa seuran, joukkueen tai muun porukan lähes mihin tahansa lajiin, ja kenties saada samalla pidettyä enemmän hauskaa ja koettua suurempia onnistumisia, kuin kokeilemalla yksi toisensa perään olemassa olevia joukkueita ja tapoja harrastaa. Kun organisaatio on kevyt ja toiminnasta voi muokata oman itsensä näköistä, ei tarvitse pettyä jos valmiiksi katettu urheilutarjonta ei kiinnosta, tai jos maksut ovat liian suuret ja menevät itsensä kannalta turhiin seikkoihin, jos on liikaa pelireissuja, liikaa vaihtopenkillä istumista, liian vähän silkkaa liikunnan iloa…
Pitää vain uskaltaa tehdä jotakin erilaista. Ihan itse, jos ei kukaan muu.
