Seurassamme on jäseniä jo mukavasti, mutta fakta on, että mikäli haluamme kehittyä, meidän täytyy käydä välillä myös muualla oppia saamassa. Bootcampit ovat tähän erittäin hyvä mahdollisuus ja niinpä Helsinki Roller Derbyn järjestämälle, Stefanie Maineyn vetämälle bootcampille ilmoittautui useampi pelaaja seurastamme. Ne joille Stefanie Mainey on vielä tuntematon, kerrottakoon, että tämä kerrassaan rautainen nainen pelaa London Rollergirlsien riveissä, A-joukkueesa, on Englannin maajoukkueen kapteeni ja valmentaa ammatikseen. Hänellä on siis tietoa jota jakaa eteenpäin.
Allekirjoittaneen päätös bootcampille osallistumisesta ei ollut itsestäänselvyys: mielessäni kävi kerran jos toisenkin, että riittääkö oma taso noinkin kovan luokan bootcampille? Suurin kysymys itselleni oli varsinkin se, että riittääkö pelikokemus? Ahkera sekascrimmageihin osallistuminen menneen talven ja kevään aikana kannatti, sillä tohdin laittaa hakemuksen menemään. Jännitin kyllä, pääsenkö edes mukaan…ilo oli siis melkoinen, kun hyväksymisviesti kilahti sähköpostiin!
Erittäin pitkille tuntuvien viikkojen jälkeen koitti viimein bootcamp- viikonloppu. Ja se oli kaiken sen odottamisen arvoinen. Teimme erilaisia harjoituksia esimerkiksi jalkatyöskentelystä ja blokkaamisesta, näin erittäin suppeasti ilmaistuna. Aika kului kuin siivillä ja päivä tuntui päättyvän liian nopeasti. Kotiinviemisinä oli rutkasti uusia juttuja, näkökulmia ja havaintoja. Uskon tehneeni jotakin myös oikein, sillä seuraavana aamuna lihaskivut olivat täysin uusissa paikoissa. Kehitystä voi siis tapahtua jo yhden päivän aikana.
Lisää lihakipuja oli luvassa vielä sunnuntaina scrimmagen merkeissä. Täytyy kyllä myöntää, että aivan kaikkia bootcampin oppeja en vielä soveltanut käytäntöön- keskityin hyvin pitkälti siihen, että pysyn pelin tahdissa mukana. Hauskaa oli kuitenkin. Ja opettavaista. Se kiteyttää bootcamp-viikonlopun hyvin: saimme tasokasta ja kehittävää opetusta maailman eliittitasolla pelaavalta luistelijalta, hymyä ja huumoria unohtamatta! Nyt taas uudella voimalla eteenpäin ja kohti Pohjola Cuppia! Iso kiitos Helsinki Roller Derbylle tämän bootcampin järjestämisestä!
-Katja/ Itse Tuho #57